Se tunne ja olotila kun kaikki menee päin mäntyä, tai ainakin vastustaa koko ajan aivan hulluna. No, ei sen tieten ole niin väliksi kun touhuilet yksinään tuolla vanhan pirtin pihassa ja juuri kun saat pelargoniat maahan alkaa raesade. Äkkiä ne kukat nousee sieltä maasta poispäin. Onneksi sitä showta ei kukaan nähnyt, joten sama se on laittaa ne uudestaan maahan kun jo vähän aurinko pilkistää. Siinä voi sitten omassa päässään todeta että lapin kesä todellakin on lyhyt ja vähäluminen. 
Joskus harvoin remonttikin saattaa vastustaa, onneksi vanhalla porotilalla kuitenkin löytyy aina jotain tekemistä niin ei tarvitse tyhjänpanttina seisoskella. Vanhaa aittaa tyhjentäessä voi vaikka törmätä uuteen tuoteideaan ja valmiiseen välineeseen. Tänä kesänä suokenkäillään! Tai ehkä seuraavana....
Äitinä minun onnistumiset on monenkirjavia ja välillä läksy menee turhankin hyvin perille. Poikani Wäinö keksi tuossa päivänä eräänä testata kuulakärkikynää vaatekaapinoveen. Läksytys siinä on tietenkin paikallaan; "Ymmärräthän sie että tuo ei lähe ikinä pois....!" Wäinö näytti yllättävän katuvaiselta ja pian kävi syy ilmi. Paitaa nostettuaan käy ilmi että maha, kädet ja selkä on piirretty. Pahin kuitenkin paljastuu housuja laskiessa, jalat ja myös se miehille niin kovin tärkeä, eli pippeli.... Ja vieno kysymys "Äiti, eikö nämä lähde ikinä pois?"Koko porotilan väki odottaa jo innolla kanoja saapuvaksi ja sillä aikaa nautimme vielä villisikapossujen ja Aleksi-hevosen seurasta. Ensi kesäksi on jo ehdoteltu lampaita, vuohia, ylämaankarjaa, ankkoja sekä mini-aaseja. Ehkä ensi kesänä suokankäillään mini-aasin kanssa laavulle yöpymään...
Onneksi tänä kesänä saa vielä hetken nauttia keskiyön auringosta ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti